Kaupungin on oltava komposti. Matkustaja katseli lentokoneessa toisella silmällä elokuvaa ja silmäili toisella värikästä Intian opaskirjaansa - sekä mietti Runoilijan väitettä...komposti. Uudelleensyntyminen. Renesanssi.


Hän tilasi tyytyväisenä lentoemännältä gin tonicin ja oli kiinalaisen onnellinen saadessaan vihdoin matkustaa kaikkien jälleensyntyjien luvattuun maahan, kirkkaiden värien Intiaan. Kirkkaita temppeleitä, hymyileviä kasvoja ja kaikenkattavaa rakkautta, kirkkaita otsia. Kiinalaistyttö palaa alkukotiinsa; Matkustaja hymyili itsekseen ja näki Kalifornian kuvernöörin ampuvan haulikolla robottia. Sitten hän mietti Säätäjää ja konetta.

Puutarhuri istui business –luokassa yksin ja oli jo juonut viisi shamppanjaa ja pikku hiljaa siirtymässä kovempiin aineisiin. Hänellä ei ollut mitään illuusioita Intiasta. Puutarhurille Intia oli totaalisen sorron luvattu maa, maanpäällinen helvetti. Kaikenlaisia opaskirjoja hän vihasi myöskin. Ihmisen pitää eksyä. Kuvernöörin haulikon latausliike viihdytti myös häntä.

Kone laskeutui Mumbaihin ja he ottivat taksin Runoilijan varaamaan hotelliin, joka osoittautui Hare Khrisna -keskukseksi. ”Ei siis kaljaa.” Puutarhuri viipaloi. ”Ja tupakointikin salassa.” Aulassa näkyi muutama amerikkalainen oranssikaapuinen pyhiinvaeltaja ja aulan takana kullalta kimalteleva temppeli. Rahaa tuntui tursuvan joka nurkasta.

Matkustaja ja Puutarhuri jakoivat huoneen. Suihkusta tuli lämmintä vettä. Alkoholin ja tupakoinnin kieltotaulut koristivat seinää yhteisen vuoteen yläpuolella. Jonkinlaista kilkettä ja mantraa kuului läpi yön ja aamuviideltä kellojen kilinä kiihtyi mantran yltyessä lähes hysteeriseksi. Puutarhuri makasi valveilla ja hoki mielessään: ”Kaljaa, tupakkaa, unta.” Matkustaja nukkui mehevää unta.


Seuraavana aamuna Puutarhuri lähti paikalliseen yliopistoon noutamaan karttoja ja tilaamiaan elektronisia laitteita ilmanpuhtauden sekä maaperän ja veden saastearvojen mittaamiseksi. Matkustaja lähti kävelylle läheisille ostoskaduille ja joi autuaana mennessään jugurtin.

Iltapäivällä Puutarhuri palasi Khrishnaconscious Centeriin intialaisilta ystäviltään lainaamallaan valkoisella Mahindra maastoautolla ja lähti sitten Matkustajan kanssa luovimaan riksojen välissä kohti Oshiwara –joen slummeja.


Matkustaja rypisti kasvojaan nähdessään kadulla asuvia ihmisiä ja kun joku setä kakkasi kadulla Kun hän katsoi oikein tarkasti, niin kadut tuntuivat olevan täynnä näitä niillä asuvia pölyisiä ihmisiä. Vuohelta oli maarattu sarvet purppuran punaiseksi ja se söi kadulla alas tippunutta leijaa koirien kyräillessä hylätyn sohvan takana. Pölyä oli joka paikassa ja päätöntä menoa. Puutarhuri katsoi silmäkulmastaan Matkustajaa ja totesi tämän olevan huolestuneen hämmästynyt. Hyvä.

Matkustaja ei oikein tiennyt, miten Puutarhuriin pitäisi suhtautua. Hän oli kuullut juttuja hänen anarkistipuutarhoistaan ja tiesi hyvin työmaan muiden herrojen pitävän Puutarhuria vertaisenaan, eli jonkinlaisena mestarina. Toisaalta mitä se nyt sitten merkitsi. Matkustaja oli nähnyt, kuinka Taikuri oli virtsannut hullusti nauraen siittimeensä kiinnitettyyn kondomiin pumpatessaan samanaikaisesti 70-luvun Bullworker – voimailujousta Kiistäjän istuessa sohvalla froteekalsareissa ja ketsuppipullo lasten revolverivyössä. Kirkgiisi oli nurkassa esittänyt yhdyntäliikettä keinutuolin kanssa ja huutanut, että nyt katsotaan se Pohjanmaan juttu. Nurkkaan oli kyhätty likaisista sukista nuotio, jota poltettiin taskulampun valolla ja kerrottiin partiolaisjuttuja. Mestareita - toinen toistensa parhaita.

Hän oli myöskin nähnyt kuinka Tietäjä ja Puutarhuri olivat tehneet, - toivottavasti humalassa - videota pöydällä olevista arkisista esineistä ja kuinka Puutarhuri oli täysin suuren elokuvanteon jännityksen mukaansa tempaamana huutaen ohjannut Tietäjän kameran käyttöä samanaikaisesti saattaessaan kämmenessään pientä sinistä muovihelmeä tuhkakupin ja talouspaperinutun paikkeille puoliksi syödyn makkaran taakse useaan kertaan toistaen: ”Tuleminen kaksi: käsi!”


Puutarhuri oli ollut myöskin mallina Tietäjän kummallisessa Kalevala Nyt! –sarjakuvassa seisoen matolla valkoiset puuvillaiset talvisota-aikaiset kerrastot päällään ja harjanvarrella sohien lattiaa. Kyseessä oli sarjakuvan vaihe, jossa seitsemän veljestä haravoivat tuonelan koskesta Kekkosen päätä viedäkseen sen Sinuhe Egyptiläiselle porattavaksi. Sinuhe oli istunut iglussa aivoperukki päässään rehevän mustan naisen seurassa.

Ja entäs Kenraali sitten? Täysi sika. Oli baarissa yrittänyt virtsata istuvan Kiistäjän niskaan kauluksesta sisään ja kertonut hänelle, että Peilimies rakasti häntä ja että Puutarhuri rakasti häntä ja että hän itsekin siitä syystä rakasti itseään. ”Minä olen rakkauden ekspertti: rakkauden sammattilainen.” Sitten he olivat tapelleet ja Kenraali oli kaatanut häkeltyneessä baarissa kirjahyllyn omalle päälleen, tahallaan, ja nauranut kuin mielipuoli hyllyn alla: ”Rakkauden sammattilainen, na na naa, mikä mies!” Tai jotain sinne päin.

Hän oli kuullut Säätäjän rikkoneen raivoissaan kokonaisen kaljakuppilan, koska siellä oli valehdeltu ja pitäneen japanilaisia opiskelijoita kolme viikkoa kauhun vallassa raivotessaan rakennustyömaalla köyden solmimisen etiikasta ja valvoessaan kaikki yöt läheisen temppelin hautausmaalla. Kirgiisi oli todistanut, ettei Säätäjän kanssa pitäisi koskaan mennä samaan veneeseen. ”Miksi?”, Matkustaja oli kysynyt vastausta saamatta. Kirgiisin ja Säätäjän välit eivät tuntuneet olevan kohdallaan.

Seppä oli kertonut hyvänä tosi tarinana, että hänen setänsä Isä-Setä olisi abortoitu hänen isänsä takapuolesta, jossa tämä olisi asunut 45 vuotta häntäluuhun kiinnittäytyneenä. ”Sillä oli jopa karvoja.” Hän oli suunnitellut pelastavansa tuon abortoidun setäsikiön sairaalasta, jossa oli varma tätä pidettävän formaldehydissä näytekappaleena. ”Setäni on perseestä.” Kaikilla oli ollut hauskaa.

Kyllä hän näistä miehistä piti ja nämä miehet pitivät hänestä hyvää huolta. Vähän liiankin hyvää. Matkustaja tiesi koko poppoon olevan valmis kuolemaan hänen vuokseen. Vähän liiankin valmis. Runoilija oli tarkka siitä, ettei Matkustajaa saanut liikaa häiritä. Hänen pitäisi antaa kasvaa omalla ajallaan. ”Matkustaja voi kirjoittaa raamatun uudelleen. Hän voi kirjoittaa evankeliumin Jeesuksen mukaan.”

Kun Peilimies oli luovuttanut Matkustajan Puutarhurin huostaan Intian –matkalle, oli hän varoittanut, että rakennusmiehet ovat kovatahtoista porukkaa ja toimivat itselleen suvereeneina syyntakeettomuuden tilassa ja että heitä ei pitäisi loppupeleissä seurata.


”He sokaisevat sinut, mutta sinä et loista ilman heitä. Sinussa he näkevät oman loistonsa. Kun näet kasvosi kuussa järvessä, hyppää sinne. Pinnan alla kommunikoidaan laulamalla. Rakennusmiehet on tuomittu telineilleen.” Tuolla hetkellä Matkustajasta alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että hän oli oikeasti olemassa tässä maailmassa. ”Kiitos.” Hän sanoi Peilimiehelle ja oli vilpitön. ”Sinä olet tehnyt kovasti rakennustyötä vuokseni.”

”Ihmisen on oltava komposti.” Hyvästeli Peilimies. ”Ihmisräme. Puutarhurilta tulet oppimaan, että hyvin hoidettu ruohikko on luonnon irvikuva, keskitysleiri. Kun taas räme, suo ja viidakko...no niin...mitä enemmän kuolemaa, sitä enemmän elämää. Kaikkien teidän täytyy kuolla ainakin vähän pystyäksenne syntyä uudelleen, enkä nyt puhu jälleensyntymisestä.”